maanantai 15. kesäkuuta 2015

Meidän hääkutsut!! (+arvonta+alennuskoodi!)

Tänään on monella tapaa merkittävä päivä.
Ensinnäkin on allekirjoittaneen syntymäpäivä, 25 32-vuotta sitten rääkäisin ensimmäisen kerran näihin aikoihin.

Toiseksi, meidän häihin on tasan kaksi kuukautta. Apua!

Kolmanneksi, niitä ei voi enää perua, koska kutsut ovat saavuttaneet tänään ensimmäiset vieraat ja muutaman ilmoittautumisenkin olen jo vastaanottanut. :D

Mutta nyt, rumpujen pärinää, ne meidän kutsut!


Minä olin niin laiska ja itsekäs morsian, että teetin kutsut ihan suosiolla.
Mikään askartelu ei olisi tullut kuuloonkaan, koska olisin repinyt hermoni ja toisenkin puolen päästäni kaljuksi, joten se oli heti pois suljettu vaihtoehto.

Apua ja ideoita olisin askarteluun varmasti saanut, mutta olisiko kutsuista kumminkaan tullut meidän näköiset? Enkä tiedä, olisiko materiaalit tulleet sen halvemmiksi, kuin mitä suunnittelu + painatus loppujen lopuksi maksavat.
Olisin tosin itsekkin voinut klikkailla Picmonkeyssa, mutta värit tuskin olisivat olleet ok painosta tullessa ja muutenkin olen tullut siihen tulokseen, että graafinen suunnittelu ei ole sitä, että vähän klikkaillaan. Siinä pitää tietää ihan valtavasti kaikenlaista, ei ole helppoa ei.


Meidän kutsut suunnitteli ihana Jenni, joka pyörittää omaa yritystään, Jenora Designia.
Meillä on Jennin kanssa soppari, että hän tekee myös meidän hääbingon, sekä kiitoskortit.

Jennin kanssa yhteydenpito on ollut hyvinkin mutkatonta ja häneltä ei kyllä ideat lopu!
Minä laitoin kollaasin kutsuista, joista jollain tavalla tykkäsin ja siitä se ajatus sitten lähti.
Ainoat kriteerit kutsuille oikeastaan oli wanhahtava teema, meidän kuva kanteen ja hirsiseinä.


Kyllä niitä fiilattiin ja hiottiin moneen kertaan! Ensimmäiset raakaversiot ovat oikeasti tosi kaukana tästä lopullisesta. Ihmettelinkin joka kerta, kun avasin sähköpostini, että miten tää voi taas näyttää paremmalta, kuin viimeksi?

Kutsun ja infokirjeen tekstin kirjoitin alustavasti itse ja Jenni muokkasi ne sitten julkaistavaan muotoon. :)
Tuo kutsun teksti, on osittain perintönä oman sukuni kutsuista, joita on lähetelty 1970- ja 1980-luvuilla. Osan siitä sitten bongasin todella vanhoista, 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolen kutsuista. Mielestäni tekstin sanamuodot istuvat hyvin häidemme maalaisteemaan.
Tietääkö joku, mitä j.pp oikein tarkoittaa? Äitini ei tiennyt.

Kutsut painatettiin lähes paikallisessa painossa, eli Sastamalainen Vammaspaino hoiti homman kotiin.
Sielläkin palvelu oli aivan ensiluokkaista, sähköposteihin vastattiin todella nopeasti, sain koevedokset postissa ennen varsinaista painatusta ja lisäksi valmiit kutsut tulivat nopeasti.


Infokirje oli oikeastaan "pakollinen" ja toivon, että vieraillemme ei jää mikään epäselväksi.
Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa hääsivu nettiin, mutta täytyy muistaa, että vieraissa on myös vanhempia ihmisiä, joilla internetin käyttö ei välttämättä ole ihan hanskassa. Siksi päädyimme paperi-infoon. Ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen, se on selkeä ja upea!


En tiedä paljonko nuo kuoret herättävät pahennusta, kuulin, että ennen muinoin on hautajaiskutsut lähetetty mustissa kuorissa. Päätin kumminkin uhmata normeja ja laittaa mustat kuoret, koska;
- musta on aina tyylikäs
- se on yksi häiden teemaväreistä
- vaaleanpunaistako odotit?

Kirjeensulkijat ne vasta normista poikkeaakin, mutta nekin ovat mielestäni rockisti elegantit.
Postimerkit kruunaavat koko jutun! On se kumma, jos ihmiset eivät ihan uteliaisuuttaan tule häihin! ;D

Tuliko nyt tunne, että heität kutsuaskartelut nurkkaan ja haluat sittenkin painattaa kutsut?
Jenni antoi kutsujen julkaisun ja syntymäpäiväni kunniaksi alennuskoodin!

Saat graafisen suunnittelun töihin, sekä valokuvaukseen -10% alennuksen, kun mainitset varauksen yhteydessä koodin JOTAINROCKNROLLIA.
Koodi on voimassa kesäkuun viimeiseen päivään asti.

Eikä siinä vielä kaikki!
Lisäksi laitetaan pystyyn arvonta!
Arvon viikonloppuna 50€ lahjakortin graafiseen suunnitteluun Jenora Designiin!
Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen, millainen olisi sinun unelmien hääkutsusi?
Lisäarpoja saat, jos olet minun tai Jennin blogin lukija tai tykkäämällä Jenora Designista facessa!
Muista laittaa, varsinkin anonyymit, nimi, sekä toimiva sähköpostiosoite mukaan osallistumiseen.

Eikä graafisen suunnittelun tarvitse olla hääkutsu, se voi olla syntymäpäiväkutsu, kiitoskortti, hääbingo tai mitä tahansa.
Kilpailuaika alkaa N-Y-T ja viimeinen päivä osallistua on 19.6, eli laittakaahan vastauksia tulemaan!

Voi vitsit, vanhin tätini, 82v., soitti äskettäin ja ilmoittautui ja sanoi, ettei ikinä ole nähnyt näin upeaa hääkutsua! :)
Nyt iski stressi, täydellinen kutsu = täydelliset häät. Apuva! Tuokaa paperipussi tai pari!

Minä jään nyt odottelemaan miestä ja mun synttärilahjaa kotiin, ihanaa juhannusviikkoa!

16 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat kutsut! Olen tuskaillut meidän STD kutsujen kanssa ja alan jatkuvasti kallistumaan sen puoleen, että homma teetettäisiin jollain, joten hell yeah osallistun arvontaan! Hyvää juhannusviikkoa sinnekin :)
    miehensavaimo@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään näistä TODELLA paljon. :)
      Kyllä teettäminen on niin vaivatonta, että suosittelen, jos budjetti vain antaa periksi!

      Poista
  2. Mahtavat kutsut! Erehdyin itse kuvittelemaan, että tuo graafinen suunnittelu on pelkkää kliksuttelua ja kuka tahansa pystyy siihen. Ihan näinhän se ei tosiaan ole ja nyt on sitten päätä hakattu seinään oikein urakalla kutsujen kanssa. Katsotaan miten monta vierasta päättää skipata meidän pippalot noi dyi-pöräykset nähtyään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tässä kun on vastaillut kaikkiin kuvakoko ja mitä kummallisempiin teknisiin kysymyksiin, niin olen todennut, että minusta ei graafikkoa tulisi! :D
      Noh noh, kyllä ne teidänkin kutsut varmasti ovat hienot, tässä odotellaan milloin ne julkaistaan. :)

      Poista
  3. Hääkutsut on meillä lähteneet jo (ja häät alle 3 vk päästä!!) ja tykkäsin niistä ihan hulluna. Ne oli myös painatetut, meistä mustavalkoinen kuva etukannessa ja kääntöpuolella simppeli kutsuteksti ja linkki hääsivulle. Vähän samoilla linjoilla siis kuin teillä! Jennin palveluja olis kiva hyödyntää vaikka kiitoskortteihin, joten osallistun arvontaan :) Riia / r.hietakorpi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea jo etukäteen suuresta päivästä, niin ne vaan lähestyy... :)

      Poista
  4. Mahtavat kutsut! <3

    Meillä olisi tarvetta synttärikutsuille. Mukana arvonnassa! =)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Todella makeat kutsut! Etenkin noi mustat kuoret ja pääkallotarrat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne kyllä kruunasivat kaiken! :)

      Poista
  6. j.pp --> jälkeen puolen päivän :) hienot kutsut teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on ja oli sen kaikki vieraatkin tajunneet. :D

      Poista
  7. Upeat kutsut, omannäköisyyttä juuri kaivataan, ja vaikka joissain asioissa kunnioitan perinteitä, hääkutsun pitää olla parin näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nämä kyllä kovasti olivat meidän näköiset. :)

      Poista

Sano nyt sinäkin jotain.