sunnuntai 24. elokuuta 2014

Little party never killed nobody...

Huh huh.
Krapula ei iske viattomiin, olen selvästi vanha tai vähemmän viaton.

Varaston tehotytöt
Olin eilen firman kesäreissulla ja voin kertoa, että lonkeroa useampi lasi ja neljään asti bailaaminen ei sovi enää näin vanhalle. Päänsäryn saisi tietysti kuriin lääkkeillä, mutta itsepähän olen oloni auheuttanut, joten kärsin siitä sitten.


Voisin julkaista teille parempia kuvia kampauksestani, mutta jätän sen huomiselle.
Katson samalla, jos kamerassa olisi julkaisukelpoista materiaalia paikasta jossa olimme, kirjoittelen siitä samalla. Olisi meinaan kiva lisä kesäisiin polttareihin.

Viikonlopun aikana on myös saatu aikaan hääjuttuja.
Onnistuin metsästämään paikallisen DJ:n nimen, soittelen hänelle ensi viikolla ja kysyn mitä maksaisi keikka ja tekeekö ylipäätään yksityiskeikkoja.
Lisäksi perjantaina saatiin pieni tauko sateeseen ja meistä saatiin otettua kutsukorttikuvat!

Saan kuvat vasta jonkun ajan kuluttua, katsotaan sitten onko siellä kuvia tänne maistiaisiksi.
Suunnitelmissa on siis painattaa kutsut meidän kuvalla. Itseasiassa kutsut on aika selvänä mun päässäni, olen jopa suunnitellut niiden tekstit jo. :)

Karkkibuffan uudet tulokkaat.
Lisäksi kävimme äidin kanssa paikallisen osto- ja myyntiliikkeen alessa. Siellä on paljon erikokoisia, vanhoja lasipurkkeja ja sain edullisesti kaksi isoa lasipurkkia meidän karkkibuffaan.
Samalla ostin vanhoja paikallislehtiä, vuodelta 1948-54. Käytän niitä askarteluun. Joudun varmaan hakemaan niitä lisää, kunhan ensin testaan, toimiiko ideani.
Kävin myös postiautomaatilla hakemassa paketin, jossa oli kolme kauhaa meidän karkkibuffaan.
Kiitos Elämäni päivä-blogin Medarille! Kyllä hääblogit ja niiden hääkirppikset ovat sitten maailman paras keksintö!

Wanhoja Lauttakylä-lehtiä
Taidan kömpiä koiran kanssa sohvalle ja odottaa miestä kotiin ihan kiltisti. Joutui lähtemään aamulla koulutukseen, joten joudun täällä ihan yksin potemaan. Mutta onneksi oli kivaa!
Reipasta sunnuntain jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano nyt sinäkin jotain.