maanantai 18. elokuuta 2014

Ideoita kukka-asetelmiin

Loma! Vettä tulee kuin Esterin sieltä.... Nice.
Mutta ei anneta sen masentaa. 
Olen, hääpaikan nyt varmistuttua, ruvennut miettimään koristeita.
Vaikka paikka on tosi kaunis sisältä, söpöine puolipaneeleineen ;), niin silti haluan koristeita. Paljon. Kaikkea hienoa. Hirveesti hommaa, pakko saada.
Onneksi meillä on kaksi päivää aikaa koristella.

Olen myös ahdistunut teemaväreistä. Tulin siihen tulokseen, että käytän lempivärejäni, mutta saattaa olla kaikkia muitakin värejä. Rupesin nimittäin haikailemaan niitä auringonkukkia. Jos on hirveän lämmin kesä, niin ne ehtivät jo mennä ennen häitämme, mutta nyt vasta näyttää ensimmäisiä pelloilla olevan, joten hyvällä tuurilla niitä voisi koristeisiin saada. Muita oikeita kukkia ei tule, paitsi ehkä ruiskaunokkia, jos saamme sitä itse kasvatettua.

Eilen olin vadelmilla äidin kanssa ja bongailin metsästä puolilahoja puita.
Haluaisin noutopöydän keskelle puu+tuikkuyhdistelmän. Ensin ajattelin isoja pöllejä ja niiden päälle lasipurkki + kynttilät. Sitten näin tämän kuvan.

kuva
Tahtoo tollasen!
Mutta haluan myös ne pöllit johonkin huoneen nurkkaan tai ulos oven pieleen.

Entäs kukat? Noutopöytään voisi laittaa korkeat lasimaljakot ja niihin käpyjä + pari ruusua.
Joudunko menemään oikeasti Ikeaan? Aargh. Siellä kyllä olisi nuo Cylinder-maljakot...

Ikea
Olen vähän sellainen anti-Ikeassa kävijä. Olen kerran käynyt ja melkein eksyin sinne.
On meillä vissiin yksi maljakko kyseisestä puljusta. Huonekaluja ei esimerkiksi tulisi mieleenikään ostaa sieltä. Mutta halvat lasimaljakot saattavat nyt viedä voiton... Jos en sitten onnistu bongaamaan haluamiani jostain muualta, kuten kirppikseltä.

Olen katsellut myös inspiskuvia kukka-asetelmista netin syövereistä.
Mitäs tykkäätte?

kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva

Lähinnä siis noita astioita itse tuossa ihastelin, kukat korvataan heinillä ja tekokukilla. Ties mitä tässä innostuu vielä askartelemaan. ;) Viimeisen kävyt ovat aivan ihania.

Tässähän rupeaa ihan jo sormet syyhyämään.
Eilen sain kunigasidean ns. vieraskirjaan. Tilasin jo tulevalta kälyltä kolme pakettia puisia pyykkipoikia. Saas nähdä, tarviiko nekin tuunata. :)

2 kommenttia:

  1. Meiltä saattaa häiden jälkeen löytyä ylimääräisiä cylinder-maljakoita. Postitukset tosin niiden kanssa on ihan p*rseestä, joten suosittelen omia maljakoitani vain Espoo-Helsinki-akselilla liikkuville. Meidän häät on alkuvuodesta, joten ehtisivät kyllä hyvin teidän häihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä ehtisi! Mutta, taidan poiketa muutenkin siellä Ikeassa, otan äidin mukaan, niin jos en vaikka eksy. :)

      Poista

Sano nyt sinäkin jotain.