tiistai 19. elokuuta 2014

Askartelun ihmelapsi osa 2; silkkipaperikukat

Sain taas eilen megaluokan idean ja ei muuta kuin metsästämään silkkipaperia.
Tässä kyläpahasessa on ainoastaan kirjakauppa, mistä löytyy moista eksoottista tavaraa, joten ostin kokeeksi valkoista ja vaaleansinistä, koska mustaa ei ollut...

Sitten vain kaljatuopit ja säilyketölkit esiin ja askartelemaan.

Tälläisiä sitten sain aikaan.



Seuraavaksi pitää lähteä johonkin isoon cityyn hakemaan lisää silkkipaperia, kai niitä pompomejakin pitää sitten ruveta tekemään...
Ajattelin taikoa noita suodatinpussiruusujen kanssa pöytiin koristeeksi. Tein myös muutaman pitkällä varrella, laitan ne sitten noutopöydän keskelle.
Suodatinpussiruusut ovat nyt muuten taas vähän vastatuulessa. Tässä kyläpahasessa ei tahdo olla VALKOISIA suodatinpusseja. Onhan se toki ihanaa, että kuluttajat ovat egologisia ja suosivat värjämättömiä pusseja, mutta se ei nyt tälle morsmaikulle riitä. Etsintä jatkuu...

Isäntä haluaa muuten vieheeseensä tälläisen, mutta sinisenä.
Vieheiden suunnittelu onkin tässä ollut pikkuhiljaa käynnissä.

Onko muuten ok, jos kaasoilla ja anopeilla on myös rintakukat?
En viitsisi kaasoja vaivata kimpuilla ja rannekukkien askartelu voi olla jo liian haasteellista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano nyt sinäkin jotain.